Merenpohjat ovat topografialtaan, eli pinnanmuodoiltaan vaihtelevia, kuten mantereetkin. Valtamerten keskisyvyys on noin 4 000 metriä, mutta syvänmerenhaudat voivat olla yli 10 000 metriä syviä. Mantereita reunustaa mannerjalusta. Se viettää loivasti rantaviivasta noin 200 metriin asti, jonka jälkeen se vaihtuu 4 000 metrin syvyyteen asti viettäväksi mannerrinteeksi. Pohjalla on suhteellisen tasainen syvänmeren tasanko. Valtamerien keskiselänteet sijaitsevat valtamerien pohjassa kohdassa, jossa litosfäärilaatat erkanevat toisistaan.
Merten vedet menevät kerroksittain lämpötilansa mukaan. Lämpimin vesi on yleensä ylimmässä kerroksessa, kylmä alimmassa. Lämpimän kerroksen alla on termokliini, jossa lämpötila tipahtaa nopeasti. Termokliinin alla on hyvin kylmää vettä, joka ylettyy pohjaan saakka.
Merivesi liikkuu jatkuvasti. Merivirtoja on valtamerissä, pinnalla ja syvyyksissä. Ne ovat samankaltaisia kuin ilmavirrat, Ne muodostuvat pääasiassa samaan suuntaan puhaltavien pasaati- ja länsituulien vaikutuksesta. Coriolisilmiön takia pohjoisella pallonpuoliskolla merivirrat kääntyvät kulkusuuntansa nähden oikealle, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle. Kitka aiheuttaa sen, että merivirrat liikuttavat vettä vielä noin 200 metrissä.
Sveitsi sijaitsee sisämaassa, jonka takia suuret merivirrat eivät ole suoraan yhteydessä siihen.
s. 51 t. 2 Miksi planktonkasvustoja esiintyy usein rannikolla?
Merivirran törmätessä mannerjalustaan, vesi sekoittuu tehokkaasti ja aiheuttaa kumpuamista. Kumpuaminen nostaa ravinteikasta pohjavettä rannoille. Planktoneliöt viihtyvät tässä vedessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti